Vietimme kevättä aurinkoisessa maassa. Odotimme lumen sulamista Suomessa.
Ja sulihan se vihdoin. Kotiinpaluun riemua oli kun saimme kaikki Rakkaamme kainaloon. Sanoinkuvaamaton kiitollisuus.
Matkalta jäi paljon mietittävää ja muistoja. Eräs asia kiinnitti siellä huomioni ja jäi muita paremmin mieleen:
PARISKUNTIEN KULKEMINEN KÄSI KÄDESSÄ
Se oli jotenkin niin silmiinpistävää ja IHANAA katsottavaa!
Pariskunnat olivat eri ikäisiä. Eniten oli iäkkäitä, vanhoja pariskuntia. Mietin onko Espanjassa miesten kuolleisuusikä korkeampi kuin Suomessa koska TODELLA vanhoja pariskuntia oli paljon. Tai sitten miehet vaan näyttivät vanhoilta..sry..
Oli aivan superhellyyttävää katsoa kuinka luottavaisesti ihmiset pitivät toisiaan kädestä. Kuinka turvallisena olotilana se näyttäytyi muille.
Niin mekin kuljettiin. Kuljetaan aina. Myös täällä kylmyydessä. Me ei tarvita siihen aurinkoa eikä lämpöä.
Kun kävin tänään kotiamme lähellä olevassa ostoskeitaassa kukaan ei kävellyt käsikädessä. Ei heittänyt levollisia katseita kumppania kohtaan.
Mikä saa käyttäytymään erilailla auringon lämmössä?
Ehkä matkalla tajuaa oman itsensä ja parisuhteensa voimakkaampana kuin normioloissa. Voisiko olla näin?
Ehkä tajuaa elämän rajallisuuden ja haluaa vielä pitää toista kädestä kun se on mahdollista. Huomisesta kun ei ole takeita. Kliseistä, mutta niin totta.
Ehkä vertailee omaansa muihin vaivihkaa ja tuntee salaonnellisuutta rakkaudesta jonka voi näyttää käsikädessä kulkemisena.
Ehkä toivoo, että tämä kestää ikuisuuden eikä elämän rajallisuus kosketakaan itseä. Ummistaa silmänsä todellisuudelta.
Tai sitten vaan nauttii hetkestä:-)
RAKKAUS ON KAIKKI.
ILMAN RAKKAUTTA EI OLE MITÄÄN.
Kommentit
Lähetä kommentti