Niin kliseinen sanonta, mutta niin totta.
Surullista ja jollain tapaa haikeaa. Muutokset huomaa monista asioista.
En tarkoita omaa ikää saatika lisääntyneitä kiloja tai lisäryppyjä naamarissa. Toki niistäkin.
Ensimmäinen muutoksen huomaaminen oli melkoinen järkytys
Jotakuinkin 15 vuotta sitten oli ensimmäinen kesän alku kun saavuttiin mökille eikä isä ja äiti olleetkaan meitä enää vastassa kuten aina ennen. Aina.
Nousin autosta ja katsoin melkein shokissa ympärille. Ei tullut savu saunan piipusta. Ei ollut kukaan viittomassa mihin auto on hyvä parkkeerata. Ei ollut kukaan halaamassa lujasti eikä toivottamassa lämpimästi tervetuloa.
Kaikki näytti niin tyhjältä ja kylmältä. Kokemus oli niin pysäyttävä, että muistan sen ja omat tunteeni vieläkin voimakkaana.
Vuodet vierivät ja elämä rullasi. Meistä oli tullut mökin emäntä ja isäntä.
Seuraava iso havainto on tältä kesältä
Pitkästä aikaa taas havahduin muutokseen kun olin mökin lenkkipolulla.
Tie ja pelto olivat samanlaisia kuin ennenkin. Samanlaisia kuin lapsuudessani. Silti niin paljon on muuttunut.
Tiellä vastaantulevien kasvot (sikäli kun siellä ketään ylipäätään liikkuu) eivät ole enää tuttuja. Nimistä ei ole tietoa.
Tuttu maatalon isäntä ei enää aja traktoria. Eikä puimuria. Pellot on paketissa. Lehmiä ei enää ole. Navettarakennukset lojuvat hylättyinä, ikkunat ja ovet rikkinäisinä. Toinen isoista maataloista on ränsistynyt ja toisessa asukas jonottaa taivasportille.
Lapsuudesta on paljon maaseutumuistoja.
Maito haettiin maatalosta kannuilla ja kananmunat poimittiin itse tuoreina.
Heinäpellolle päästiin heinäntekoon ja viljan korjuuaikaan puimurin kyytiin.
Miten siistiä se olikaan.
Heinäpellolla kohokohta oli kun maatalon emäntä toi korissa kahvit ja juuri leivotun pullan. Kahvin sekaan paksua kermaa ja pullasiivun päälle voita. Aaah sitä makuelämystä. Tunnen sen vieläkin suussani.
Kyläkauppa oli tapaamispaikka jossa saattoi kuunnella viimeaikaiset tapahtumat. Sinne oli helppo mennä polkupyörillä, olihan matkaa vain pari kilometriä. Ja jos jäätelöraha olikin unohtunut kotiin antoi kaupantäti jäden luotolla ja merkkasi ostoksen ruutuvihkoon.
Kauppa oli myös bussin pääteasema. Enää ei bussilinja kulje samaa reittiä. Lähin pysäkki on reilun 6 km päässä.
Metsä- ja peltolenkkiä kävellessäni tuli väkisinkin mieleeni miten seuraava sukupolvi kokee muutoksen.
Heillä ei ole samanlaisia maaseudun kokemuksia kuin itselläni. Merkitseekö maaseutu heille mitään? Onko kesät jättäneet heihin vastaavanlaisia syviä muistoja kuin itselläni on?
Paljon on muuttunut ja paljon vielä muuttuu. Viimeisetkin kyläkaupat häviävät ja ostokset tuodaan mökille yhä kauempaa. Koko maaseudun idylli erilaisine elämäntapoineen loittonee meistä yhä kauemmaksi.
Haikeaa.
Kommentit
Lähetä kommentti