Tiedättehän sen tunteen kun
on matka varattuna.
Sietämättömän ihanan kutkuttava tunne. Ja sitten juuri
ennen lähtöä tuntuu, että kaikki jää kesken eikä ehdi sitä eikä tätä. Ja tulee
tunne, että ehkä en lähdekään.
Päätös lähteä on kuitenkin voimaannuttava.
Käytän sanaa tässäkin kohtaa.
Tällä kertaa matkakohde on
niinkin tylsä kuin Aurinkorannikko.
Oltu useita kertoja – miksi sitten
ei valitsisi jotain uutta ja ennen kokematonta.
Siksi, että siellä on samaan aikaan useita ystäviä joiden kanssa voi viettää aikaa.
Siksi kun
siellä on vaikka kuinka paljon nähtävää edelleen.
Siksi kun siellä on aivan
ihanaa ruokaa. Siksi kun siellä on aivan ihanaa juomaa.
Siksi kun syitä on paljon.
Ja kun matkustaa kahden niin
on kiva kun on muitakin puheliaita joukossa kuin vain minä.
Miten sitä puhetta
riittääkään – en oikein itsekään aina käsitä.
Ei muutkaan.
Matkalle lähteminen aiheuttaa
kuitenkin aina huolta.
Huolta läheisten arjen
sujumisesta. Huolta heidän pärjäämisestään. Huolta siitä jos jotain sattuu eikä olla paikalla.
Ikäväkin tulee – tiedän sen entuudestaan.
Pakonomainen tarve matkustamiseen
voittaa kuitenkin.
Kamat laukkuun ja menoksi. Jihaa!
Kommentit
Lähetä kommentti