tiistai 13. maaliskuuta 2018

LÄHTEÄ VAIKO JÄÄDÄ?

Tiedättehän sen tunteen kun on matka varattuna. 

Sietämättömän ihanan kutkuttava tunne. Ja sitten juuri ennen lähtöä tuntuu, että kaikki jää kesken eikä ehdi sitä eikä tätä. Ja tulee tunne, että ehkä en lähdekään.


Päätös lähteä on kuitenkin voimaannuttava. 
Käytän sanaa tässäkin kohtaa.



Tällä kertaa matkakohde on niinkin tylsä kuin Aurinkorannikko.
Oltu useita kertoja – miksi sitten ei valitsisi jotain uutta ja ennen kokematonta.

Siksi, että siellä on samaan aikaan useita ystäviä joiden kanssa voi viettää aikaa. 
Siksi kun siellä on vaikka kuinka paljon nähtävää edelleen.
Siksi kun siellä on aivan ihanaa ruokaa. Siksi kun siellä on aivan ihanaa juomaa.
Siksi kun syitä on paljon.

Ja kun matkustaa kahden niin on kiva kun on muitakin puheliaita joukossa kuin vain minä.
Miten sitä puhetta riittääkään – en oikein itsekään aina käsitä.
Ei muutkaan.



Matkalle lähteminen aiheuttaa kuitenkin aina huolta.

Huolta läheisten arjen sujumisesta. Huolta heidän pärjäämisestään. Huolta  siitä jos jotain sattuu eikä olla paikalla. Ikäväkin tulee – tiedän sen entuudestaan.

Pakonomainen tarve matkustamiseen voittaa kuitenkin. 

Kamat laukkuun ja menoksi.  Jihaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maailma muuttuu eskoseni

Niin kliseinen sanonta, mutta niin totta. Surullista ja jollain tapaa haikeaa. Muutokset huomaa monista asioista.  En tarkoita omaa ikä...